Pitsikaulus

Syksyllä Tallinnan Kangadzungelista ostin pitsikauluksia. Ensimmäinen pääsi tänään paitaan kiinni neulan ja langan avittamana. Saa nähdä pysyykö näin käsiompeleella, vai täytyykö ensimmäisen pesun jälkeen surauttaa vielä kunnolla kiinni ompelukoneella..






Hoitolapsi toivottaa..

.. oikein rentouttavaa Pääsiäistä sulle, blogikamu! :)


Keskeneräisten käsitöiden haaste

Kesää kohti mentäessä mun käsityöinnostus hiipuu samaa tahtia kun lumi katoaa maasta. Ja koska en ole mikään himoneuloja, multa jää aina jokin kesken kun innostun aloittamaan jo uutta.. Siksipä päätin järjestää keskeneräisten käsitöiden haasteen, jonka avulla pyrin motivoimaan ensinnäkin itseäni saamaan päätökseen muutamat kivat jutut, jotka mulla on ollut puikoilla jo hyvän aikaa. Aiempina vuosina mulla on jäänyt kesän yli joitain käsitöitä odottamaan, ja sehän on selvä ettei niitä tule enää tehtyä loppuun!

Tarkastetaan tilanne sitten ennen kesää.. ;)

Tätä kuvaa saa käyttää jos innostut esittelemään blogistanialle sun keskeneräiset työt. :)


Tällä haasteella ei ole mitään sen ihmeellisempiä sääntöjä, kuin vain toimia motivaattorina itselle, että keskeneräiset työt tulevat tehtyä loppuun ennen kesää. Eli saa soveltaa! Syksyllä sitten on ihana aloittaa tyhjältä pöydältä..

Tässä tulee mun keskeneräiset työt:


1. Sininen paita

Ihanan epätasainen lanka on Tallinnasta. Paidan etupuoli on melkein valmis. Vielä takapuoli ja hihat tehtävänä..





2. Villasukat

Lankana Isoveli Novitalta. Meillä on perheessä oma villasukkatehtailija (momma), joten nämä omat räpellykset on jääneet aivan unholaan kun villasukkatehtaalta pukkaa aina vain uutta sukkaa tulemaan.. ;)





3. Tuubihuivi

Tämä on mun lempparein näistä! Ajattelin yhdistää sitten neulomuksen päät, kun huivi on tarpeeksi pitkä. Lankana Rose Mohair Novitalta.






4. Anopin lapaset

Tää on ehkä noloin, koska näistä on jo niin kauan aikaa...

Tein nämä anopille joululahjaksi, mutta olivatkin vähän liian naftit. Elikkäs näitä pitäis aavistuksen pidentää. Hittolainen, kun en oo saanut itteäni niskasta näiden kanssa!!



****

Heitän haasteen sulle sielä ruudun toisella puolella! Laitappa mulle postauksestasi linkki, niin tulen vastavierailulle katsastamaan sun keskeneräisen käsityötilanteen. ;)

Ja mikäpä estää sua esittelemästä vaikka keskeneräiset ompelut, askartelut tai muut vastaavat.

Saa käyttää, mutta ei oo pakko! ;)



Mä muutin Hesaan Mikkelistä...

..no joo, Kummeli sikseen.. ;)

Iiihana työkamu lähti töistä uusiin haasteisiin Mikkeliin, joten kortille oli tarvetta. 

Kaasu pohjas Mikkeliä kohti:



Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

<3: Santtu

Sarjassamme ei niin onnistuneet teelmykset

Olipa kerran liukuvärjäys, joka ei onnistunut niin kuin näpertäjä alunperin oli suunnitellut. 
Hän noudatti värijauhepussin ohjeita, mutta sekään ei auttanut.


Olosuhteita näpertäjä ei voinut syyttää, tälläkään kertaa.



Näpertäjä olisi halunnut hieman enemmän liukuvärin tuntua, eikä niinkään raitaa..


Sinisen kanssa näpertäjällä tuli pieni paniikki. Väri oli kummasti noussut paitaa pitkin lattialle. Paniikinomaisen kylpyhuoneen lattian klooripesun jälkeen näpertäjä tarkisti paidan tilanteen; väriä oli valunut raitoina pitkin paidan yläosaa.


Paitojen pesun ja kuivauksen jälkeen näpertäjä vei paidat kaappinsa hyllylle, josta löytyi jo muitakin "ehkä tällä voi vielä vaikka maalata"-vaatteita.

Sen pituinen se.

Onnittelukortti

Kamulle tilauksesta onnittelukortti. :)


******

Kirpparille tein kolme pakettia vielä myytävissä olevista tuotteista! Nyt lähtee askartelutavaraa halvalla! :)

Kirppari täällä: http://santunmaja2.blogspot.fi/

Kirppiksellä hintoja alennettu!

Malttamattomana sieluna alensin kirppiksellä hintoja niihin tuotteisiin, joissa ei ole vielä varausta!

Nyt kipin kapin ostoksille osoitteeseen:

Santun Majan kirppis aukeaa tänään klo 15.00!

Santun Majan blogikirppis aukeaa tänään klo 15.00 osoitteessa:


Ensimmäinen kommentoija varaa kohteen itselleen. Myynnissä tällä kertaa askartelutarvikkeita; leimasinsettejä, leimasimia, teippejä, koristeita, paperilehtiö.. yms.



Sunnuntain ihanOita









Random-räpsyjä mun elämästä.. ;)

Rentouttavaa sunnuntaipäivää!

<3 Santtu

Go Suuri Käsityö -lehti!

Tänä vuonna uudistunut Suuri Käsityö -lehti yllätti! Mahtava uudistuminen, ainakin kahden numeron perusteella. Kuvat ovat herkullisia, mallit inspiroivia ja muutenkin kokonaisuus oli nuorentunut ehkä 20:llä vuodella!



Tähän Tadaa! -huiviin löytyy ohje ihanaisesta Eilen tein -blogista. 









Mitä mieltä sä oot? :)

Muksaa lauantaita!

<3 Santtu