AIKA KÄÄNTÄÄ UUSI LEHTI


Olen pyöritellyt tätä ajatusta päässäni jo jonkin aikaa. Tuntuu, että olen jumiutunut blogini kangistamiin kaavoihin: kortteja edestä, takaa, sivulta - jos muistan edes kuvata ja postata tekemäni kortit. Blogin pitäminen on erittäin antoisaa ja rentouttavaa puuhaa, joskin työlästä, sillä kynnys postata on kasvanut vuosi vuodelta. Minusta on tullut kriittinen omia tekeleitäni ja ottamiani kuvia kohtaan. Olen pitänyt blogia marraskuusta 2010, eli syksyllä tulee kuusi vuotta bloggaamista täyteen. Voisi jo sanoa, että blogista on tullut osa minua näiden vuosien varrella, enkä osaisi ajatellakaan, että tätä blogia ei enää olisi.


Mitäs sanotte, jos alan kirjoittelemaan tänne blogiini laajemmaltikin erilaisista aihepiireistä: Kotijutuista, harrastuksista, matkailusta, urheilusta ja elämästä ylipäätään. Tuntuu, että haluaisin jakaa kanssanne niin paljon enemmän täällä blogissa, kuin olen tähän asti päästänyt askartelublogin suodattimen läpi. Lisäksi innokkaana kuvaajana kameraani kertyy materiaalia, jota en julkaise ikinä missään. Mitään päiväkirja-vuodatusta tästä blogista ei tule, mutta kuitenkin haluan raapaista pintaa hieman syvemmälle ja jakaa kanssanne askartelijan arkea hieman laajemmaltikin, kuin vain ne valmiit tuotokset. Olen aikamoinen viipottaja, joka ei paljoakaan kotisohvaa kuluta ja tämän vuoksi juttuja varmastikin riittää laidasta laitaa. 


Olisi kiva myös hieman saada blogiin enemmän interaktiivisuutta ja saada teitä ihania lukijoita osallistettua kommentein tähän keskusteluun. Tämä minun kirjoitteluni on mennyt hieman yksipuoliseksi paatokseksi tässä vuosien varrella, ja mitäpä sitä kommentoimaankaan niitä iänikuisia kortteja viikosta toiseen. ;)


Jos teille tulee jotain postausaiheita mieleen, joista haluaisitte kuulla enemmän, odotan innolla kommenttejanne!

<3: Santtu

12 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tämä on muistakin hyvä idea kuin vain minusta. :)

      Poista
  2. Täällä ainakin innosta piukeana luetaan kaikki, mitä ikinä kirjoitteletkaan! Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta!

    VastaaPoista
  3. Minä jatkan blogisi lukemista myös jatkossa. :)

    VastaaPoista
  4. Mulle kävi aikanaan ihan sama, kyllästyin pitämään ihan pelkkää askartelublogia ja laajensin blogini koskemaan kaikkea muutakin. Eli toisin sanoen perustin ihan uuden ns. lifestyle blogin, joka ei oikeastaan keskittynyt enää yhtään mihinkään. Pikku hiljaa olen kuitenkin löytänyt oman uuden suuntani ja olen saanut ihan uutta draivia bloggaamiseen. Tee sitä mikä itsestä tuntuu hyvältä. Kokeile, erehdy ja löydä. Siinä mun neuvoni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuri kiitos rohkaisevasta kommentista! <3 Olenkin seurannut sinun taivaltasi ja blogisi on juuri sinun näköisesi. Sellaisen tahtoisin tästäkin blogista tulevan, kaikin puolin minun näköiseni paikka!

      Poista
  5. Kyllä mielellään luetaan muutakin! :)

    VastaaPoista
  6. Matkailu kiinnostaa aina! :) Itse en ole juuri kommentoinut, kun en jaksa ahkerasti itse askarrella - lähinnä kaikki neule- ja virkkaus ym diy-jutut kiinnostaa, mutta ei paperiaskartelu niinkään. :) Lukijana olen kyllä pysytellyt. Mutta ehdottomasti matkailujuttuja, vaikka takautuvastikin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että silti olet pysytellyt mukana, vaikka viime aikoina täällä onkin aika askartelupainotteista ollut. :) Kiitos muuten tuosta vinkistä kirjoitella reissuista takautuvasti, senpä taidankin toteuttaa! :)

      Poista

Piristät päivääni kommentillasi! Kiitos jo etukäteen! :)